Maailma muuttuu Eskoseni
Tämä nummisuutarien kuolematon lause näyttää pitävän paikkansa myös rakennusalalla.
Työskentelin rengasliikkeessä sekä metsäkoneenkuljettajana ennen armeijaa. En tuntenut suurta paloa näihin työn yksitoikkoisen luonteen ja pienen palkkauksen vuoksi.
Armeijan leivistä vapauduttuani isäni ilmoitti, että kotiin ei voi jäädä lorvimaan, jos ei ole töitä. Myös viikonloppuharrastukseni, Lapin Kullan juonti ja L&M:n poltto, oli rahoitettava jollakin tavalla. Työn sarkaan oli siis päästävä.
Aamukahvia juodessani luin paikallislehdestä “etsitään leipomotyöntekijöitä”. Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon ja kerroin tarinani. Nainen langan toisessa päässä sanoi: “Et sinä leipomoon sovi, mutta minulla on mahdollisesti jotain muuta”. Sovittiin, että hän soittaisi kun jotain ilmenee.
Sitten ilmeni ja nopeasti. Kerkesin juuri ja juuri tyhjentää kahvikupin, kun puhelin soi. Samainen nainen soitti ja kertoi, että ensi maanantaista lähtien olisin rakennusapumies Joutsenon PULP 2000 -projektissa.
Armeijan leivistä vapauduttuani isäni ilmoitti, että kotiin ei voi jäädä lorvimaan, jos ei ole töitä.
Hetkeä myöhemmin, töistä tultuaan, isäni aloitti perinteisen huutokonserttinsa: “Täällä se vaan makaa!! Ei niitä töitä tule sinulle kukaan kotiovelle tuomaan. Perkele, miten laiskaa porukkaa!”
Sain suunnatonta tyydytystä keskeyttämällä saarnan kertomalla uutiset työllistymisestäni. Nyt oli näytön paikka — aika viimein kääriä hihat ja ottaa härkää sarvista.
Maanantai. Herätys klo 6. Kuppi kahvia. Aamupalaksi muutama L&M filtterin läpi samalla kun ajoin Ferrarin punaisella Ladalla kohti Joutsenoa, kohti tuntematonta, kohti kohtaloani.
Ensimmäiset päivät pyörin työmaalla kuin rusakko ajovaloissa ja töiden jälkeen söin ja nukuin. Alkujärkytyksestä selvittyäni tämä uusi ja uljas maailma alkoi kuitenkin avautua minulle.
Raudoittajat joivat kossua holvilla ja piilottelivat liitteitä pullojaan valujen sekaan. Kaksi heistä ei juonut, vaan jakoi Jumalan sanaa, joka toi mahtavan kontrastin umpihumalaisen joukon keskelle.
Mestarimme Pekan johtaessa joka-aamuista — rankan vittuilun sävyttämää — kehityskeskusteluaan esitti Rike — kahden arkkupakastimen kokoinen maalaispoika — pullopohjalinssien takaa paistavan, lasittuneen katseensa sävyttämän vastapalautteen lyömällä Pekkaa nyrkillä vasten kasvoja. Ja jos sellaisella nyrkillä lyödään, niin verihän siinä lentää.
No, Pekka pyyhkäisi veret paidanhelmaan, ja homma jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikki ryhtyivät työhön kun palaute oli jaettu.
Siivouspartion naiset saivat kuulla vanhan liiton jätkiltä härskejä tarinoita terän karkaisusta. Ja olihan yhdellä rouvalla huhujen mukaan takapuoli kuin seitsemän leivän uuni.
Kirvesmies Kuosmanen kävi silloin tällöin virtsaamassa siellä missä siivouspartio työskenteli. Naiset järkyttyivät suuresti ja kantelivat asiasta ylemmälle johdolle. Kuosmanen sai kovaa palautetta, mutta ei sanktiota ja sama homma jatkui.
Suojalaseja käytettiin silloin kun rälläköitiin - ei muuten. Ei ollut valttikortteja, tulityökortteja tai muitakaan kortteja.
Hitsaria ei tavoittanut kukaan kahteen viikkoon. Kun se viimein ilmestyi työmaalle ja sai ontelokentällä viinakrampin, jota me luulimme epilepsia -kohtaukseksi — niin se meinasi pudota, sätkiessään kuin ahven laiturilla, kun holvilla ei ollut kaiteita.
Tuolla samaisella työmaalla uutiskynnyksen ylitti myös suuren ristikkopuominosturin kaatuminen. Se tuotiin osina Norjasta, ja kävimme aina tauoilla ihailemassa sen kasaamista. Näky piirtyi verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi, kun siinä viimein oli jokainen nippeli ja nappeli paikoillaan.
Niin piirtyi myös näky viikkoa myöhemmin, kun se makasi rannassa kaatuneena. Saimaan aallot huuhtelivat sen ylvästä puomia ja ukkoja parveili ympärillä kuin - - - - - - Anttilassa. Ihmeellisintä tapauksessa oli, että kukaan ei kuollut, kun tehtaan piipun kokoinen nosturi kaatui työmaalla missä oli sata jätkää hommissa.
Mutta kyllähän terveyskeskuksille, ambulansseille ja palokunnalle keksittiin tekemistä kun tälläisellä kokoonpanolla painettiin töitä Suomen rakennusteollisuuden viiri liehuen. Ja joutuihan sitä suhteellisen sekavaa raudoitusryhmää johtanut työmaamestarikin hullujen huoneelle, kun menetti järkensä miehiä paimentaessaan.
Vaikka rakennusala on nähnyt monet myrskyt edellämainittujen tapausten jälkeen, samalla virheistä on otettu opiksi. Isoa muutosta on tapahtunut, joista suurimpina on työturvallisuuden merkittävä lisääntyminen, ulkomaalaisten työntekijöiden saapuminen ja kuittikaupan taklaaminen käänteisellä ALV:llä.
Rehellisesti sanottuna olen lähes viikottain miettinyt — 25 vuotta — olisiko jotain järkevämpää tekemistä olemassa. Monta kertaa olen lähtenyt, mutta vielä useammin palannut:
Moi, olen Tuomas; olen addikti, olen koukussa betonirakentamiseen.
teksti, Tuomas Rautio
